Häät Villa Del Balbianellossa
Italiasta löytyy lukematon määrä toinen toistaan kauniimpia hääpaikkoja, mutta myös niitä, jotka ovat selkeästi ylitse muiden. Yksi näistä paikoista on Villa del Balbianello Como-järvellä.
Paikka on yksi suosituimpia Como-järvellä, ja sen näkee myös hinnassa.
Huvila ja kuuluisa loggia, eli katettu terassialue, on rakennettu 1700-luvun lopulla ja vaihtanut vuosien varrella neljä kertaa omistajaa. Viimeisin omistaja, milanolainen yrittäjä ja tutkimusmatkailija Guido Monzino, antoi paikan perinnöksi FAI-säätiölle (Fondo Ambiente Italiano), jonka tehtävänä on Italian ympäristön ja kulttuurin säilyttäminen. Nykyään paikka toimii museona ja on yksi tärkeimmistä Como-järven matkailunähtävyyksistä.
Villa del Balbianello on toiminut myös monien kuuluisien henkilöiden hääpaikkana. Villassa on filmattu tunnettuja elokuvia, mm. James Bondin Casino Royale vuodelta 2006 ja Star Warsin episodi II Kloonien hyökkäys vuodelta 2002.
Villa del Balbianellon sijainti
Villa sijaitsee rauhallisella Lavedo-nimisellä niemekkeellä, Tremezzinan kunnassa. Villaan pääsee vierailemaan vain kävellen tai taksiveneellä, kävelyä on noin kaksi kilometriä ylämäkeen. Taksiveneet lähtevät Lenno-kylän satamasta ja venematka kestää vain muutaman minuutin. Hinta on ollut viime vuosina seitsemän euroa edestakaiselle matkalle. Toki villaan voi saapua myös yksityiskäyttöön varatulla venetaksilla.
Villa del Balbianellon sijainnista tekee poikkeuksellisen kauniiin sen vehreä kasvillisuus, jyrkät kallioseinämät terassimaisin puutarhoin sekä laajat järvinäkymät. Villan puutarha-alueet ovat erittäin huolitellut. Valkoisen soran päällystämiä polkuja reunustaa tarkasti leikatut nurmikkoalueet ja muotoon leikatut puut. Huolella suunnitellut kukkapenkit ja kauniit patsaat täydentävät puutarhan ylellisen ilmeen. Puutarhan jokaisesta nurkasta avautuu hienot panoraamanäkymät järvelle.
Villa del Balbianellon käyttö juhliin
Juhliin voi saapua vain veneellä.
Villan laiturin portti on jo itsestään komea ja antaa heti kuvan paikan tyylikkyydestä. Laiturilta juhlapaikalle johtaa kiemurteleva polku ylämäkeen. Sen alkupäässä on ensimmäinen terassialue, jota kutsutaan kirkon aukioksi. Kirkko ei kuitenkaan ole käytössä.
Tällä aukiolla voi järjestää myös pienimuotoisen vihkimisen.
Suurempien juhlien ollessa kyseessä vieraat voivat pysähtyä aukiolle juomaan virvioitusjuoman venematkan päätteeksi ja ottaa rauhassa ensimmäiset kuvat, jotka eivät ole taatusti viimeiset. Matka jatkuu edelleen ylämäkeen ja ylhäällä saavutaan aukiolle, jota suojaa upea kamforapuu. Tätä aluetta käytetään yleensä vihkimisen jälkeiseen aperitiiviin.
Aperitiivialueen vieressä paikan keskeisellä sijainnilla on kaunis vihkitilaisuuksiin käytettävä Loggia Durini. Katetun terassialueen seiniä ja pylväitä koristavat tyylikkäät ja hyvin hoidetut vihreät köynnöskasvit. Terassilta avautuu ikimuistoinen näkymä järvelle. Terassialue on niin kaunis, ettei se tarvitsisi edes paljoa tai ollenkaan lisäkoristelua.
Loggia Durinin alapuolella on vielä yksi nurmikkoalue, jota käytetään kuvauksiin tai isompiin juhliin.
Villan alueeseen sisältyy vielä loggia Segrè niminen rakennus, joka on tarkoitettu yksityisiin juhliin. Sieltä löytyy sisäsali ja yksi huone, jota morsian voi käyttää juhlan aikana. Lisäksi rakennuksella on oma terassialue. Itse museon sisätiloihin ei ole pääsyä juhlan aikana.
Villa del Balbianello sopii täydellisesti hääjuhlaan, kun haetaan klassista hienostuneisuutta ja kosketusta italian kulttuuriperintöön.
Villa on myös täydellinen paikka intiimeille vihkimisille, kun halutaan panostaa vihkipaikan kauneuteen.
Lisäksi hääkuvat saavat ainutlaatuiset taustat, joita on vaikea muualta löytää. Auringon laskiessa paikka ei menetä loistokkuuttaan. Puutarhan rauhallinen valaistus takaa intiimin ja kauniin tunnelman juhlan loppuun asti.